GalleriaKaarnatuuli


Ranch Janawetta

Consulting Kirsi Hautala


Galleria Kaarnatuuli

Galleria Kaarnatuuli kokoaa yhteen vuoropuheluja, jotka kertovat vastakohdista ja valinnoista, yhtymä- ja erkanemispisteistä, samankaltaisuuksista ja eroavaisuuksista elon kaarella. Pääasiallisina kirjoittajina taiteilijanimellä Kaarna Tuuli toimivat sisarukset:
● Kaarna -Tarja Heli Kaarina Saarinen (s. Rönkkö, synt. 1966)● Tuuli - Kirsi Tuulikki Hautala (s. Rönkkö, synt. 1968)
Lisäksi Galleriassa on vierailijoita, joiden näkökulmat rikastuttavat tarinaamme. Ilolla esittelemme lahjakkaan luovan ystävämme:
● Britney Elizabeth Saarinen (synt. 2004)
Erilaisia teitämme sitovat syvät yhteiset juuremme sekä keskinäinen rakkautemme ja toistemme kunnioitus. Lapsuutemme Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla maa- ja metsätilalla on antanut meille molemmille vahvan pohjan elämään. Edesmenneiden vanhempiemme Liisan ja Laurin lisäksi lapsuutemme kodin hengettärenä on ollut Aino-mummu, joka loi lapsille perusarjen molempien vanhempiemme käydessä kunnan palveluksessa töissä suuren tilan hoitamisen lisäksi. Me saimme evääksi syvän arvopohjan ja työnteon kunnioittamisen.Kouluajan jälkeen valintamme matkan varrella ovat olleet osin hyvin erilaisia. Toinen on hoiva-alan yksityisyrittäjä ja toinen palkkatyössä toimiva korkeasti koulutettu yritysjohtaja. Toinen on suurperheen äiti ja iloitsee runsaasta lastenlasten jälkipolvesta, toinen elää lapsettomassa parisuhteessa.




















Britney Elizabeth Saarinen

Britney Elizabeth on suomalaisamerikkalaisen perheen esikoinen ja opiskelee parhaillaan lähihoitajan tutkintoa Turussa. Luovuus huokui pikkutytöstä jo silloin, kun isoisä Markku opasti hänelle maalaustaiteen salaisuuksia. Mietiskelyn ja kirjoittamisen lahja lienee periytynyt osin myös isoäidin puolelta, joka palkittiin novelleistaan jo teini-iässä. Britneyn vahvoissa teksteissä sykkii nuoruus ja elämänvoima, piirtäen myös raskaita viivoja tarinaan. Lähellä Britneyn sydäntä olevasta kuvataiteesta julkaisemme näytteitä myös Galleriamme sivuilla. Britneyn herkkä käsi kuljettaa niin öljy-, pastelli- ja vesivärejä kuin hiiltä ja lukuisia yllättäviä elementtejä koti- ja työympäristöstä sekä luonnosta. 

Illustration

Runoja ja mietteitä